Innostuin taas pitkästä aikaa hahtuvasta. Tein ensin pannulappuja ihan perinteisellä Vaakatilkku-mallilla, joka on hyväksi havaittu. Heitin hatusta puikkokoon (joku iso, en muista enää) ja neuloin hervottoman ison neliön ja toisenkin. Loppuhahtuvasta virkkasin isolla koukulla ympyrän. Kaikki koneeseen ja suoraan kuudenkympin ohjelma päälle.
Tossut tein myös perinteisellä mallilla, eli ensin ainaoikein-neuletta tasona jonkun verran, sitten sukkapuikoilla sileää suljettuna neuleena, kärkikavennus ja takasauman ompelu. Toimii.
1021090.jpg
Nyt on huovutusinnostus päällä, joten sukulaiset: ilmoitelkaa jos tarviitte jotain huopajuttuja. Jouluun on vielä sopivasti aikaa.

Tuo tilaustyö on ollut valmiina jo jonkin aikaa. Työkaveri osti langat ja toivoi shaalia. Mallineuletta kyselin ja näytin "koepaloja", kaveri valitsi helmineuleen. Valmiin työn jätin pingottamatta, koska haluttu koko ei ollut ihan selvillä. Näin hän voi itse pingottaa huivin sopivaan kokoon.
1021088.jpg
Lanka: Gedifra Belisana
Kulutus: 130g
Puikot 7mm

Roguesta puuttuu toinen hiha. Eipä kai tuossa enää kauan mene.