Pari virkkaustyötä pitkästä aikaa. Nämäkin valmistuivat jo jokin aika sitten, mutta en ole jaksanut blogata. Muiden blogien lukeminen on jäänyt myöskin ihan minimiin, ehkä pari blogia päivässä olen käynyt vilkaisemassa. Töitä, matkasuunnitelmia ja muuta tekemistä on sen verran, ettei koneella ehdi istuskelemaan.

Ensin valmistui huivi/shaali Salomonin solmuilla. Keskiviikkona tajusin, että tarvitsen lauantain juhliin jonkun valkoisen lämmikkeen ja tässä se nyt sitten on
699810.jpg
Lanka: Novita Kid Mohair n. 40g
Koukku: muistaakseni 3mm

Virkkaus oli pitkästä aikaa ihan hauskaa ja päätinkin tehdä jo hyvissä ajoin yhden joululahjan. En kuitenkaan löytänyt enää virkkausohjekokoelmaani yhtä lehteä lukuunottamatta. Päätin tehdä lehdestä tämän mallin ja hommata myöhemmin jostain lisää ohjeita.
699812.jpg
Lanka: DMC Petra
Koukku: 1,75mm

Muistutus itselle: kun pingotat liinan sängylle päiväpeiton päälle ja höyryttelet ja silittelet liinaa kolmen pisteen lämmöllä, muista seuraavan kerran: lanka kestää kyllä lämmön, mutta päiväpeitto ei.